MMA SENIORIEN RUSKAVIIKKO 11.-18.9.2021 LEVILLÄ


Puuhahenkilöinä toimivat Erkki Pellinen, Ahti Pihlaja ja Heli Kuosma
Viikon pääkohdat eri päivinä olivat seuraavat:
Ilmoitus ideointi- ja suunnittelupalaverista paritalojen kodalla oli toimitettu paritalojen pihassa olevalle
ilmoitustaululle jo 4.9.21 siitä ohi ajaessamme.


11.9. Saavuttiin eri puolilta Suomea ja majoituttiin mökkeihin ja rivitaloasuntoihin.


12.9. sunnuntai Klo 13.00 pidettiin ideointi ja suunnittelupalaveri, jossa yhteisesti sovittiin ohjelmasta eri päiville siten, että
ennustettu sää otettiin huomioon. Puuhahenkilöt olivat ideoineet ja esittelivät vaihtoehtoisia päiväohjelmia
paikalla olijoille. Tilaisuuteen osallistuin n.20 senioria ja avecia
Sovittiin viikon alustava ohjelma, joka saman tien kirjoitettiin ja julkaistiin ilmoitustaululla.
Klo 17.30 kokoonnuttiin uudelleen kodalle nauttimaan kahvia sekä paistamaan makkaraa ja lettuja. Jorma
Naukkarisen haitarin säestyksellä laulettiin innokkaasti monia lauluja. Kaikilla tuntui olevan hauskaa ja
tutustuminen sujui luontevasti.


13.9. maanantai
Koska sääennuste lupasi sadetta koko päiväksi, jätettiin päivän ohjelma jokaisen oman harkinnan varaan.
Moni tutustuikin ympäristön polkuihin ja keskustan liikkeisiin ja tarjolla oleviin mahdollisuuksiin.
Ilmoitustaululle vietiin ehdotus kimppakyydein seuraavana päivänä tehtävästä kiertoajelusta.
Ohjelmanumerosta lähetettiin myös tekstiviesti kaikille puhelinnumeronsa antaneille.


14.9. tiistai
Monta autolastillista innokkaita osallistujia olikin valmiina lähtöön klo 11.00.
-ensin käytiin kahveilla ja ostoksilla Tonttulassa
-matkalla Immeljärven kodalle ajettiin Utsuvaaran kautta katselemassa siellä olevia kelohirsilinnoja ja
upeita ruskamaisemia
-Immeljärven kodalla oli niin paljon ihmisiä, että päätimme siirtää eväiden syönnin omalle kodallemme
-osa porukasta lähtikin tekemään tulia kodalle ja osa ajeli Tuikkuun katsomaan maisemia ja aistimaan
Tuikun kuuluisaa tunnelmaa. Humppatansseja siellä ei kuitenkaan ilmoittelusta poiketen ollut
-iltapäivän lopulla paisteltiin siis makkaraa paritalojen kodalla ja kertoiltiin tarinoita ja uusia sekä vanhoja
vitsejä


15.9. keskiviikko

Vuorossa oli patikkaretki Särkitunturille. Matka tehtiin tilausajobussilla. Ihan jokainen kiipesi Särkitunturin
huipulle asti. Palaillessa nautittiin eväitä puolimatkassa olevalla kodalla ja lähellä parkkipaikkaa nautittiin
lähetystyön ylläpitämällä tulipaikalla notskipannukahveja, munkkeja ja lettuja.
Paluumatkalla ideoitiin ja sovittiin lisäohjelmaa perjantaille, joka alun perin oli suunniteltu vapaa-
/siivouspäiväksi.
klo 19.00 lähdettiin isolla joukolla ravintola Panimoon illalliselle. Erkki oli neuvotellut liiton johdon kanssa
meille 500 euron avustuksen ruokailuun. Se hyödynnettiin tällä tavalla. Osa palaili ruokailun jälkeen
mökeille, osa jatkoi iltaa tanssimusiikin tahdittamana.


16.9. torstai
Ohjelmassa oli jokaisen omavalintaista tekemistä iltapäivälle asti. Osa lähti golfaamaan, osa patikoimaan ja
ostoksille. Sää suosi. Jopa aurinko pilkisti välillä ja kultasi muutenkin niin upean ruskan.
klo 16.00 Kokoonnuttiin paritalojen pihalle pihapelien merkeissä. Lajina oli kaikille tuntematon Keilinki,
jonka Ahti oli onnistunut edellisellä viikolla hankkimaan Enontekiöltä. Peli oli mielenkiintoista ja jännittävää.
Siinä kaikilla oli yhtäläiset mahdollisuuden pärjätä pelikokemuksesta ja kunnosta sekä tyylistä riippumatta.
Peliä väritti moniväristen pelivälineiden lisäksi leppoisa kiistely sääntöjen tulkitsemisesta ja tuomarin
lahjomisesta. Peliä jatkettiin neljä erää, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa oli vain kaksi erää. Pieni
lämpimien juomien juomatauko lämmitti välissä mieliä ja kieliä. Lopuksi kokoonnuttiin taas kodalle
jakamaan palkintoja ja paistelemaan makkaraa ja lettuja sekä juomaan kahvia ja muita virkistäviä juomia.
Sekä naisten että miesten paras sai lämpimät, käsinkudotut villasukat. Muille jaettiin lohdutuspalkintoja.
Jorma haki taas haitarin ja soitteli mukavaa musiikkia. Tilaisuus ja jälkipelit kodalla kesti taas iltapimeään
asti.


17.9. perjantai

Lähdettiin taas kimppakyydein uuteen kohteeseen Ruoppakönkäälle. Se oli osallistujien mielestä todella
mainio kohde ja näkemisen arvoinen. Patikointimatkaa kertyi vain pari kilometriä, mutta maaston
haastavuus korvasi matkan pituuden. Paluumatkalla käytiin vielä Sammun tuvalla tutustumassa porotilan
elämään ja kahveilla.


18.9. lauantai
Kämpät siivottu ja matka kotia kohti.
Oli hauska ja mieliinpainuva senioriviikko. Osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä viikkoon.
Samanhenkinen -ja mielinen porukka osallistui järjestettyihin tapahtumiin ja retkiin innolla.
Grillikatoksessa lettujen ja makkaranpaiston lomassa huumori kukoisti. Jorma Naukkarisen haitari
soi ja tutut laulut raikuivat. Kaikki hyvä loppui aikanaan. Miten ensi vuonna ruskaviikko? Useat
kyselivät. Toivottavasti saamme ensi vuonna vastaavin järjestelyin viikon järjestettyä.


Kiitos MMA:n johdolle paritalo ja rivitalo hinnoittelusta senioreille.

Kiitos, myös Jaanalle seniorien yhteisen ruokailun sponsoroinnista.